Viime aikoina on vähän tuottanu päänvaivaa ja ahdistusta nää Kertun karkautempaukset. Sehän ei jäänyt tohon ekaan kertaan vaan K teki saman tempun parin päivän päästä myös agilityssä. Tällä kertaa ajattelin, kun ei ekan huudon jälkeen tullut, että nyt käyn hakemassa sen sieltä ja heivaan häkkiin. Treenikaveri yritti heti häätää Kerttua oman koiransa luota pois (tosi hyvä), mutta ei se liikuttanut Kerttua yhtään. Yritin napata sen kiinni, mutta ei se sitten ollutkaan niin helppoa kun etukäteen kuvittelin. Kerttuhan lähti siitä sit ravaan pisin hallia hepulipäissään, veti vähän esteitäkin siinä samalla... Lopulta se sit tuli luo, kun menin jököttämään seinän viereen enkä huomioinu sitä mitenkään.

Onneksi treenikaverit on mukavia ja ymmärtäväisiä, loppuaika siinä sitten juteltiinkin tilanteesta ja mietittiin ratkasuja. Tilanteista on nyt aikaa ehkä kuukausi, eikä homma oo ton jälkeen onneksi uusiutunu. Mutta ihan hirveä tilanne kun ei pysty luottamaan enää samalla tavalla ja omat ajatukset pyörii vaan siinä lähteekö se lätkimään.

Yhdistävänä tekijänä näissä karkailuissa on ollut mun mielestä ainakin se, että Kerttu on jo käynyt aika hyvin kierroksilla ja karkaamisvaiheessa se ei oo ollut käskyn alla/suorittamassa mitään pyydettyä. Ehkä sillä on siinä vaiheessa keittäny yli ja se on keskiny omaa actionia?

Tokossa ollaan nyt oltu hihnassa ja viime agilitytkin on menny hienosti karkailematta. Ohjaaja sanoi, että mun täytyy nyt vaan lakata ajattelemasta että se vois karata (sit se ainakin karkaa) ja pikkuhiljaa voittaa luottamus takas. Eihän se helppoa ollut lakata stressaamasta ja väkisin kyräili missä muut koirat on ja jos kerttu teki vähänkin pidemmän käännöksen niin heti oli huutamassa lähemmäs. Pari kertaa ollaan ehditty aksailemaan ton jälkeen ja tuntuu että pikkuhiljaa jo alkaa oma olo helpottaa.
 
On tästä tilanteesta varmaan jotain hyötyäkin ollu. Kerttu ei päässy hetkeen vapaana mettälenkeille, eikä edes takapihalle, vaan liina roikkui aina perässä. Nyt on tosin jo alkanu vähän lipsumaan.. koska mä _vihaan_ ton liinan kanssa säätämistä! Ja kun aina ei jaksanu lähtee narukerän kanssa pelaamaan ni ollaan viime aikoina päädytty tekemään enemmän ihan normi hihnalenkkejä. Mikä on kyllä siinä mielessä ollu hyvä, että ollaan päästy tehoharjottelemaan ohituksia. Naksun kanssa ollaan edistytty tässä ihan huimaa vauhtia!:) 
 
Vesikoiralenkillä käytiin nyt uudelleen ja tällä kertaa Kerttua ei enää jännittäny. K sai kivan leikkikaverinkin nuoresta porugeesi-pojasta..:) 

Heitetääs tähän väliin vielä parit kuvat Tappien marraskuiselta uimareissulta.  Kiitos kuvista Tanja!