Pirkan Nuuskujen mejä-kurssilla päästiin alkuviikosta tositoimiin. Maanantaina käytiin vetämässä verijäljet ja tiistaina koirat pääsivät mukaan touhuun.

Ajattelin alkuun, että mitä jos Kerttua ei yhtään kiinnosta koko jälki ja haahuilee vaan mettässä ympäriinsä huvikseen. Mutta ei, Kertusta kuorituikin oikea arkajalka! 

Ennen jäljille menoa ammuttiin haulikolla pari laukausta. Oltiin Kertun kanssa kauimpina, koska viime aikoina K on reagoinut laukauksiin niin kuin tuollakin. Häntä laski, yritti hyppiä vasten eikä pystynyt keskittymään edes nappulan syömiseen..:( Oltiin tietty niin kun mitään ei ois tapahtunutkaan, mutta kyllä tätä nyt täytyy treenata ihan pikku hiljaa edeten. Jos tuolle joku paukkuarkuus kehittyy niin ei hyvä... Kerttu ei kuitenkaan pienempänä välittäny paukuista ja uusivuosikin meni hienosti alkuhämmennyksen jälkeen.

Kun tuli meidän vuoro mennä jäljelle, huomasin heti kun hain Kertun autosta, ettei se ollut yhtään oma itsensä. Oli kovin epäluuloinen, puhisi, pälyili... Ihmetteli ensin missä Tapani on (oli vielä edellisen ryhmläisemme jäljellä), sitten kuuli metsästä ääniä ja rapinoita mitkä oli siitä myös tod. epäilyttäviä. Ennen jäljen aloitusta on yleensä hyvä rauhoittaa koira parin metrin päähän aloituksesta. Kerttu hyöri ja rauhottumisesta ollu tietoakaan. 

Alkumakauksen Kerttu kyllä heti huomasi ja haistelikin sitä pitkään, tosin se ei saanu siitä sellasta intoa et jes mitä täällä on, vaan häntä laski vielä lisää ja asento kyyristyi. Kerttu oli ihan ihmeissään ja varmasti tais olla sille vähän pelottava haju. Aluksi Kerttu lähti nenä maassa seuraamaan jälkeä, mutta sitten alkoi taas ihmetyttää perässä kulkevat vieraat ihmiset. Kerttu välillä pysähtyi tuijottamaan takaa tulijoita jolloin kaikki pysähtyivät, ja toljottavat ihmiset vasta olivatkin epäilyttäviä. Muutenkin Kerttu näytti lähinnä siltä kuin olis ekaa kertaa elämässään metässä... Jälki ei ollu meillä kovin pitkä, ehkä 100m, loivasti kaartuva ilman makauksia. Mentiin sitten pikkuhiljaa yhdessä (suurimman osan ajasta minä edellä) jälki loppuun. Vähän ennen kaatoa alkoi kauempana koira haukkumaan ja siinä kohtaa viimeistään Kerttuun oli mahdotonta saada minkäänlaista kontaktia. Sorkkakaan ei ois voinu vähempää kiinnostaa..

Kerttu ei selvästikään nyt hokannu jutun ideaa, mutta saatiin tosi kannustavaa palautetta ja hyviä vinkkejä. Muistuttivat, että koira on ihan vauva vielä ja koko hommassa oli nyt liiaksi uutta ja ihmeellistä yhdelle kertaa. Mutta ei me tähän luovuteta, haluan ainakin vielä kokeilla rauhallisemmassa ympäristössä ilman muita ääniä ja ihmisiä. Ja jollei Kerttua nappaa ni sit ei nappaa, ollanhan me löydetty jo muitakin mielekkäitä harrastuksia, kuten agility.:)

Päästiin piiitkästä aikaa taas agilityyn, kun Kertulla on nyt juoksut loppu. Hienosti Kerttu muisti mistä oli kyse ja tehtiin mm. eteen irtoamista, kontakteja, takaaleikkauksia, pussia... Kerttu oli tosi taitava, vaikka välillä vähän liiankin innokkaasti irtosi esteille (ei malttanu odottaa esteille lähetystä aina). 

Käytiin myös keskiviikkona Tappien näyttelytreeneissä kopeloitavana. Treenit meni ihan hienosti, eiköhän me kesän aikana jossain käydä näyttäytymässä.