Oho, kyllä taas päivitykset on jäljessä! Syytän tästä huonoa konettani ja vajaita atk-taitojani, en ole saanut videoita joko lainkaan näkymään koneella tai sitten en oo osannu muokata niitä pienemmiksi. Agilitystä ja hyppykoulutuksesta tulossa matskua, kun pääsen ongelmani yli :)

Nyt kuitenkin päivitys meidän 1-vuotiaasta. Viikko sitten vietettiin murun synttäreitä (tai ei me oikeastaan vietetty, olin saamaton ja kakku väsätään tässä sitten joku päivä kun on aikaa. Synttärilahjaksi ajattelin hommata Kertulle ajan fysioterapeutille, mutta hän on nyt lomalla joten hoidetaan sekin vähän myöhemmin..:)) 

Eilen oltiin taas jälkitreeneissä ja nyt ollaan edetty siihen asti, että pienestä kolmiosta lähtee pieni suora kaistale. Ainakin Kerttu on jo sisäistänyt sen, mitä tuolla ruohokentällä kuuluu tehdä ja nenä painuu heti maahan. Pyysin Tyttiä ottamaan pari pönötyskuvaa 1-vuotiaasta (tai no 1v ja 1 vko) ja siinä olikin haastetta saada nokka ylös ja asentoa ryhdikkääksi.:)

jälkipuuhissa


1-v poseeraus


Tästä kuvasta mun oli pakko rajata kroppa pois, kun Kerttu ottaa välillä ihan älyttömän rumia köymyselkäasentoja seistessään!:D Ilme on kyllä kymppi.

Kiitos kuvista Tytti Käyhkö!

Jospa sitä yrittäisi näin vuosipäivän kunniaksi kirjoitella jotain omia mielikuvia Kertun luonteesta ja muista ominaisuuksista, kivoista ja vähemmän kivoista.

Parasta on ehkä Kertun aktiivisuus ja se, että on aina täysillä mukana kaikessa touhussa. Napakymppi harrastuskoiraksi! Kotona osaa kuitenkin rauhoittua, eikä turhia kitise tai rieku. Luulempa, että pentuajan tuhoamisetkin ovat jo historiaa (kopkop vaan!). Kerttu on yleisesti ottaen tosi avoin ihmisiä kohtaan ja tutut ja tuntemattomatkin menisi moikkaamaan valitettavasti vähän liiankin suurella innolla. Tämä on kyllä oma vika, kun hyppimistä ei oo johdonmukaisesti karsittu. Varsinkin naispuolisista kimeä-äänisistä hullaantuu vallan täysin ja kivaa ois myös näykkästä vaatteista tai hiuksista siinä samalla vaivihkaa....! (kiva koirakansalainen kurssilla kovasti yritetään nyt treenailla nättiä tervehtimistä:D)

Kertun suhtautuminen muihin koiriin taas on hiukan tapauskohtaista. Isossa porukassa (esim. mökkireissu +7muuta koiraa) tai tilaisuudessa (esim. näyttelyt) osaa ottaa mukavan lunkisti.
Kahden kesken tuttujen koirakavereiden kanssa Kerttu helposti alkaa pomottamaan tai yrittää alistaa toista, jos tietää sen olevan mahdollista. Jääräpää, joka ei anna itse periksi tai suostu alistumaan! Edes pikkupentuna en nähnyt koskaan Kertun mielistelevän ketään. Toisaalta, kukaan ei ole ikinä sanonut Kertulle takasin komentamisesta (no paitsi Rakel) ja se taitaa luulla olevansa kovakin tyyppi. Tommonen kärkäs, vähän ylimielinen asenne on välillä niin ärsyttävää.... Viime aikoina on hihnalenkilläkin saattanut rähistä vastaantulevalle jollei kuononmuoto miellytä. Tarvitaan nyt ohituksiin taas tehotreeniä.

Nyt kun päästiin jo ärsyttäviin piirteisiin niin jatketaan. Vahtivietti on superärsyttävä ja voimakas Kertulla. Kaikki naapurit haukutaan aina! Karsiminen tämänkin suhteen on aloitettu, mutta aika toivottomalta tuntuu taas vaihteeksi. Olen oikeesti kade niille hiljaisille perroyksilöille! 

Ja sitten, toisinaan tuolle iskee sen ihanan avoimen Kertun tilalle epäileväinen pelkuri -Kerttu. Esim. siellä ekalla mejäkerralla se oli oikein kunnon nyhverö ja pälyili kaikkea mahdollista häntä koipien välissä. Toivon, että iän myötä tuo pelkuri-Kerttu jäisi taa...

Ei minkään tekeminen on edelleen Kertulle hyyyvin hyvin vaikeaa, jos ollaan jossain muualla kuin kotona. Välillä tulee myös olo, että ehkäpä tuon hermorakenne voisi olla vähän parempi. En nyt sano että mikään pahin hermoheikkokaan on, mutta sellaset turhanpäiväset puhinat ja "ylireagoinnit" mihin rapinaan millonkin sais kyllä jäädä. Pihapiirissä varsinkin reagoi jokaiseen liikkeeseen, liekö tässä vielä extratekijänä se vahtimisintokin(?) Joskus otti helposti häiriötä myös haukkuvista koirista, mutta tämä on onneksi vähentyny. (Joskus kun aloiteltiin pentuagi, voivottelin tuon häiriöherkkyyttä. Nyt Kerttua ei kyllä vois vähempää kiinnostaa muut koirat kentän reunoilla, esteet on niin paljo kivempia!:))

Lapsista Kerttu ei sen kummemmin välitä. Varsinkin pienemmät, huutavat/kaatuilevat/leluja paiskovat lapsukaiset Kerttu suosiolla kiertää kauempaa. Ja tämä ihan hyvä näin.  

Ahneus on tuolla ihan kiva piirre ja helpottaa koulutustilanteissa (paitsi huonoa on se, että omat sormet joutuu vaaraan!).

Kerttu on aika itsenäinen. Se voi esim. leikkiä leluilla ihan keskenään (ketarat kohti kattoa ja tassuilla tasapainotellaan lelua.. palloakin voi helposti heittää ite, ei siihen ihmistä tarvita). Yksinjäämisen kanssa ei ole ollut koskaan ongelmia. Metsässä sen kanssa on helppo kulkea vapaana, menee omia reittejään mutta tarkastaa silti aina välillä että pysyn mukana menossa. Agilityssä irtoaa ihan kivasti.
Joskus olisi kyllä kiva, että toi olis vähän enemmän "sylikoira"...:) 

Kaiken kaikkiaan Kerttu on kuitenkin ollut mun mielestä tosi helppo tapaus ja sen kanssa on kiva elellä ja oleilla! Se sopeutuu hyvin uusiin tilanteisiin, sitä voi pitää mukana töissä, matkustaa bussissa ok, palautuu nopeasti säikähdyksistä, ei pelkää erilaisia pintoja, ei ole mikään "herkkis", oppii nopeasti ja innolla uusia juttuja... Kyllähän näitä kehuja riittäis. Monia asioita pitää varmaan ihan itsestäänselvyytenä vaikka niiden kanssa vois olla isojakin ongelmia toisen kanssa.  Täytyy olla myös kiitollinen siitä, että Kerttu on ollut tosi terve. Vuoden aikana pari hassua kertaa ollu maha löysällä ja yks nenäpunkki, that's about it! 

 

....Päivitetääs vielä paukkuarkuusasiaa. Ollaan nyt käyty lenkillä ampumaradan takana metässä, eikä Kerttu sano paukuista mitään! Huh mikä ihana helpotus! Eli ihan tavanomaisesta paukkuarkuudesta ei ole kyse. Häntä ei laskenu kertaakaan, vaikka kiväärit paukku parhaimmillaan ehkä parin sadan metrin päässä! Ei pyrkiny syliin, oli ihan normaali. Nyt ollaan pidetty sen mejäkurssin jälkeen vähän taukoa ampumisessa, koska Kerttu oli siellä muutenkin koko ajan ihan paiseissa ja meille sanottiin että ehkä parempi pitää taukoa paukuissa. Nyt ku koitettiin, ni ei niin mitään pelkoa havaittavissa. Myös siellä meidän hyppykoulutuksessa toisena päivänä oli ukkonen ihan meidän päällä ja rysähti ihan sikalujaa, eikä Kerttu pelännyt yhtään. Silloin mulla tuli mieleen, että ehkä se ei pelkääkään ääntä, vaan sitä pyssyä. Ja tää teoria tuntuis nyt pitävän paikkaansa. Käytiin seuraavaks ampumassa niin, että Tapani otti pyssyn mukaan ja tosiaan - aseen ku ottaa esiin ni koira menee ihan haluttomaksi. Ei halua tulla sen lähelle, yrittää mennä kauemmas, ei kato päinkään ja häntä laskee. Onkohan se ymmärtänyt sen pyssyn yhteyden siihen tappamiseen (tapsa kerran ampu jonku linnun, jonka jälkeen Kerttu pääs sitä kattomaa). Ehkä se ei luota yhdistelmään Tapani&ase?? Nyt ollaan syötetty sille namuja siitä kamalan pyssyn vierestä ja vaan kävelty ase mukana metässä ilman ampumista. Katotaan, päästäänkö tästä yli.